Huomio: Tämä artikkeli on yleistä tietoa eikä korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen arviota. Jos sinulla on sairaus, kipuja tai epäilet puutostilaa, keskustele ammattilaisen kanssa.
Hieronta on kehon pehmytkudosten hankaamista ja muokkaamista, ja sitä käytetään yleisimmin stressin tai kivun lievittämiseen. Hierontatekniikoissa voidaan käyttää käsiä, sormia, kyynärpäitä, polvia, kyynärvarsia, jalkoja tai erillistä laitetta. Tässä artikkelissa kerromme, mitä ammattimainen hieronta pitää sisällään, mitä hieronnan vaikutuksista tiedetään tutkimusten valossa ja millaisia hierontamuotoja on olemassa.
Mitä hierontakäynnillä tapahtuu?
Ammattimainen hieronta pohjautuu huolelliseen esitietojen keräämiseen eli anamneesiin. Hieroja haastattelee asiakkaan, tarkastelee ja tunnustelee kudoksia sekä tutkii nivelten liikeratoja. Hyvä anatomian tuntemus – luusto, hermosto, imunestekierto, lihaksisto ja nivelet – on hierontatyössä välttämätöntä. Esihoitona voidaan käyttää esimerkiksi kylmä- tai lämpöhoitoja. Hierontaan kuuluu myös asiakkaan ohjaus ja neuvonta, käynnin dokumentointi ja salassapitovelvollisuus.
Hieronnan perusotteet
Suomalaisessa hieronnassa perusotteita ovat sively, hankaus, pusertelu, täristys, ravistelu ja taputtelut. Erikoistekniikoita ovat muun muassa vipuvarsihieronta, poikittaishieronta ja faskiatekniikat. Klassisen eli ruotsalaisen hieronnan viisi perusotetta tunnetaan yhä ranskalaisilla nimillään:
- Effleurage: pitkät, liukuvat sivelyt.
- Petrissage: lihasten nostaminen ja vaivaaminen.
- Friktio: lujat, syvät ja pyörivät hankaukset.
- Tapotement: nopeat taputtelut.
- Vibraatio: lihasten nopea täristys tai ravistelu.
Koulutettu hieroja on nimikesuojattu
Suomessa koulutettu hieroja on nimikesuojattu ammattinimike. Sitä saa käyttää vain näyttötutkinnon hyväksytysti suorittanut henkilö, jonka Valvira on hyväksynyt. Tällöin hieroja on oikeutettu myös potilasvakuutuksen käyttöön ja harjoittamaan ammattiaan arvonlisäverovapaasti. Hierojaa valitessa kannattaa siis tarkistaa, onko kyse koulutetusta hierojasta.
Mitä tutkimukset sanovat hieronnan vaikutuksista?
Hieronta on hoitomuotona tieteelliseen näyttöön perustuvaa vain tietyissä tapauksissa. Englanninkielisen Wikipedian mukaan hierontaa koskeva näyttö on yleisesti heikkolaatuista tai kohtalaista ja epäjohdonmukaista, mutta haittojen riski on asianmukaisesti tehtynä pieni.
- Selkäkipu: hieronnan hyödyistä on näyttöä akuutin, subakuutin ja kroonisen alaselkäkivun hoidossa, kun se yhdistetään terapeuttiseen harjoitteluun ja kuntoutukseen. Pelkän hieronnan hyödyt jäävät hetkellisiksi.
- Niska ja hartiat: hieronta voi antaa hetkellistä helpotusta, mutta näyttö ei riitä suosittelemaan sitä lääketieteellisenä kivunhoitona.
- Nivelrikko: hieronnasta on lyhytaikaista hyötyä, ja klassisen hieronnan on havaittu vähentävän polven nivelrikkoon liittyvää kipua, väsymystä ja jäykkyyttä.
- Päänsärky: hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä.
- Mieli ja elämänlaatu: hieronta on auttanut ahdistuksen ja masennuksen kanssa, ja syöpäpotilailla se voi vähentää stressiä ja uupumusta. Vähintään viisi viikkoa jatkunut hoito voi auttaa fibromyalgian oireisiin.
- Keskoset: hieronta voi mahdollisesti edistää painonnousua, mutta täysiaikaisilla vauvoilla hyötyjä ei ole havaittu.
Milloin hierontaa pitää välttää?
Hieronta ei sovi kaikille tilanteille. Esimerkiksi suora hieronta raajaan, jossa on syvä laskimotukos, on ehdoton vasta-aihe, koska hyytymä voi irrota ja aiheuttaa keuhkoembolian. Verenohennushoidon aikana hieronta tehdään varoen ja kevyin ottein mustelmien ja sisäisen verenvuodon riskin vuoksi. Myös osteoporoosi, tuoreet murtumat ja tietyt syöpähoidot voivat vaatia muutoksia hierontaan.
Hieronnan historia lyhyesti
Arkeologisia todisteita hieronnasta on löydetty monista muinaisista kulttuureista, kuten Kiinasta, Intiasta, Egyptistä, Kreikasta ja Roomasta. Antiikin kreikkalaiset olympiaurheilijat käyttivät valmentajia, jotka hieroivat heidän lihaksiaan öljyllä. Ruotsalaista Pehr Henrik Lingiä on usein virheellisesti pidetty klassisen hieronnan keksijänä; todellisuudessa hollantilainen Johan Georg Mezger nimesi viisi perusotetta ranskankielisillä termeillä vuonna 1868.
Sanan alkuperä ja hierontamuotoja maailmalta
Englannin ja ranskan sana massage tarkoittaa vaivaavaa hankausta. Se on peräisin joko arabian sanasta massa (’koskettaa, tunnustella’), portugalin sanasta amassar (’vaivata’), latinan sanasta massa (’massa, taikina’) tai kreikan verbistä massō (’käsitellä, vaivata taikinaa’). Antiikin kreikaksi hierontaa kutsuttiin nimellä anatripsis ja latinaksi frictio.
Hierontamuotoja on lukuisia. Tunnetuimpia ovat klassinen eli ruotsalainen hieronta, syväkudoshieronta, lymfahieronta, urheiluhieronta, triggerpistehoito ja thaihieronta. Thaihieronta (nuat phaen boran, ’muinainen hieronta’) perustuu intialaisen ja kiinalaisen lääketieteen perinteisiin. Se on syvä koko kehon hieronta, joka etenee jaloista ylöspäin ja ammentaa joogasta, akupainannasta ja vyöhyketerapiasta. Thaimaalainen hierontaperinne nuad thai julistettiin vuonna 2019 Unescon aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Ammattimaisessa ympäristössä asiakas on yleensä hierontapöydällä, hierontatuolissa tai lattialla patjalla.
Urheiluhieronta
Urheiluhieronnalla pyritään nopeuttamaan palautumista, parantamaan suorituskykyä ja vähentämään loukkaantumisriskiä edistämällä veren ja imunesteen virtausta lihaksissa. Sitä annetaan ennen liikuntaa tai sen jälkeen tarpeen mukaan. Urheiluhieronta voi auttaa liikkuvuuteen, kipuun ja palautumiseen, mutta tieteellinen näyttö on ristiriitaista.